PIIRITOIMINTA

Puheenjohtajan tervehdys
 

 Yleisurheilukausi 2024 on täydessä käynnissä, hallimestaruuskilpailut on käyty ja alkaa valmistautuminen kesän koitoksiin, joista heti kesän alussa on ohjelmassa EM-kilpailut Italiassa ja Olympiakisat Pariisissa elokuussa. Osalle urheilijoista tavoitteet on asetettu kansainvälisiin arvokisoihin, osalla suomenmestaruus ja Kalevan kisat ovat ne tärkeimmät.

Myös piirinmestaruuskilpailuihin ja seuracupiin toivoisin seurojen lähtevän isolla porukalla. Näin luodaan seurahenkeä ja samalla luomme yleisurheilusta imagoa myös joukkuelajina, sillä monesti kuulee sanottavan että joukkuelajit vetävät. Suomen urheiluliiton seurakisat ovat seuroille helppo tapa järjestää pienempiä kilpailuja ja saada lapset innostumaan kilpailuista. Yleisurheilua harrastaville lapsille on nyt tarjolla myös uusi kilpailumuoto. Tulevat Tähdet on monipuolisuuskilpailu, joka kannustaa kilpaurheilusta kiinnostuneita lapsia kilpailemaan mahdollisimman monessa eri yleisurheilulajissa. Tulosten seuraamiseen on luotu helppo seurantatyökalu jonka toteutuksesta vastaa Tilastopaja. Palkitsemme tänä vuonna kaikki aktiivisesti piirinmestaruuskisoihin osallistuneet lapset.

Piiri on panostanut viime vuosina erityisesti seurojen ympärivuotisen toiminnan tukemiseen hankkimalla yhteistyökumppaneita, joiden tuella saadaan järjestettyä laadukasta yleisurheilutoimintaa koko Pohjois-Savon alueella myös pienemmissä seuroissa. Suuren suosion saavuttanut Peeässän salikisasarja toteutetaan tänäkin vuonna. Myös Peeässän tukema kesän yleisurheilukoulutoiminta, joka on saanut seuroilta hyvää palautetta, saa jatkoa myös tulevana kesänä. Alkaneella kaudella tullaan järjestämään seurakoulutusta, ohjaaja-, valmentaja- ja tuomarikoulutusta, piiri ja alueleirejä, kehittämään valmentajaverkostoja sekä koordinoimaan kilpailutoimintaa.

 

Toivotan Pohjois- Savolaiselle yleisurheiluväelle menestyksekästä yleisurheilukautta 2024,

Timo Eronen
puheenjohtaja
Pohjois-Savon Yleisurheilu ry