Valmennusvaliokunta

Pohjois-Savon Yleisurheilu

Valmennusvaliokunta

 

Toimintasuunnitelma kaudelle 2007 – 2008

 

1. Arvokisamenestys ja tavoitteellisesti harjoittelevien nuorten  

    määrän lisääminen

 

1.1.   Valmennusryhmien määrän lisääminen ja harjoittelun laadun

          parantuminen

          Valmennusryhmien määrän lisääminen seurayhteistyön avulla. Tavoite 16

          hyvin toimivaa ryhmää kaudella 2008. Valmennusryhmien valmentajien yh-

          teistyö ja vierailut eri ryhmissä. Lisätään valmentajien välistä verkostoitumista

          ja luodaan edellytyksiä paremmalle tietojen vaihdolle.

 

1.2.      SM-kilpailuihin panostus

Pohjois-Savon piiri saavuttaa Kalevan Malja-pisteitä 200. Sm-kisoihin

on saatava kaikki, joilla osanotto-oikeus tai tulosraja tehtynä, erityisesti

nuorissa ikäluokissa ( 14-15-ja 16-17-sarjat ).

 

1.3.      Seurakäyntien sarja jatkuu

Entisten seurojen lisäksi valitaan kaksi uutta seuraa Paikoillenne – koulutukseen. Pyritään löytämään seuroista selkeät kehittämiskohteet, joita seura lähtee työstämään.

 

1.4.      Seurapäällikön käynnit seuroissa

Seurapäällikkö vierailee seurojen yleisurheilujaostojen kokouksissa ja käy seurojen harjoitusilloissa. Illat toimisivat hyvinä palautetuokioina ja viestintäkanavina seuroille liiton, piirin ja ajankohtaisten asioiden osalta.

 

1.5.    Urheilijoiden ja valmentajien palkitseminen

          Bonusjärjestelmällä palkitaan menestyneitä urheilijoita. Hyvästä valmennus-

          työstä palkitaan valmentajia tapauskohtaisesti.

 

2.     Leirit ja valmennus

        Leiritysjärjestelmä tukee urheilijan kokonaisvaltaista kehittymistä urheilijana.

        Valmentajille leirit tuovat mahdollisuuden muiden valmentajien tapaamisiin ja

        uusien virikkeiden saamiseen. Niin piiri- ,alue- kuin liiton leiritykseen kannuste-

        taan osallistumaan. Pohjois-Savon piiristä leiritykseen osallistuvien urheilijoiden

        määrät:

-         Alueleiri 34 urheilijaa

-         Talenttileiri 5 urheilijaa

-         JTF 6 urheilijaa

-         Team Finland 1 urheilija

 

Alueleirit ja talenttileirit ovat omakustanteisia. Lajiryhmien sisäisiä leiritysmalleja on mahdollista myös käynnistää, mikäli niihin on tarvetta ja valmentajia sekä toiminnan järjestelyihin on mahdollisuuksia.  

 

Piiri kustantaa harjoitusvuoroja Kuopio-halliin keskiviikko – ja perjantai-iltaisin.

 

Nuorten valmennusryhmien käynnistämisessä ollaan piirin puolelta avustamassa käynnein ja ohjein. Kaikkiin toimiviin valmennusryhmiin otetaan yhteys talvikauden 2008 aikana. Ydinajatuksena kokonaisliikunnan määrän ja monipuolisuuden huomioiminen nuorten harjoittelussa.

 

Piiri – ja sisulisäleirejä järjestetään talvikauden aikana seuraavasti:

-         24.11.2007 Kuopio-halli

-         14.-16.12.2007 Tanhuvaaran Urheiluopisto

-         19.1.2008 Kuopio-halli

-         16.2.2008 Kuopio-halli

-         Kevätleiri toukokuussa, paikka avoin

 

Alueleirien päivämäärät 2007 -2008 Tanhuvaarassa:

-         2.-4.11.2007

-         4. – 6.1.2008

-         14. -16.3.2008

-         9. – 11.5.2008

 

3.       Ohjaaja – ja valmentajakoulutus

3.1. Lasten yleisurheiluohjaajatutkintoon painotus

       Tulevalla kaudella piirin painotuksena on kouluttaa mahdollisimman paljon yk-

        köstason ohjaajia, jotta seuroihin saataisiin uusi polvi jatkamaan valmennus -ja

        ohjaustyötä. Alueittain on suuria eroja ohjaajatilanteen suhteen. Tavoitteena

        on etsiä ja kouluttaa 20 uutta lasten yleisurheiluohjaajaa. Koulutuksesta vastaa-

        vat seurapäällikkö ja nuorisopäällikkö yhteistyössä.

 

3.2.    Nuorten yleisurheiluohjaajatutkinto

          Tavoitteena käynnistää yksi ohjaajakurssi tulevalla kaudella

 

4.    Muu toiminta

       Piirin valmennustoimintaa arvioitaessa on tärkeää katsoa 13-16-vuotiaiden tasoa

       ja A-luokkien määrää. Kaikkeen valmennustoimintaan nuorten kohdalla on rum-

       mutettava ottelupohjaisen harjoittelun korostamista.    

 

      Koulutuksen ohella on yritettävä aktiivisesti etsiä entisiä urheilijoita ja aktiiveja,

   joilla olisi paljon annettavaa valmennuksen kehittämiseen seuroissa. Edelleen hil-

   jaisten alueiden herättely olisi saatava paremmin käyntiin. Kolme uutta aluetta, jois-

   sa ei selkeää seuratoimintaa ole tai se rajoittuu kesän muutamille viikoille, otetaan

   2008 käyntikohteiksi.

              NUORTEN VALMENNUSRYHMÄ
MAHDOLLISUUS LAADUKKAASEEN VALMENTAUTUMISEEN

  • Oletko asettanut urheilu-urallesi kovia tavoitteita?
  • Oletko valmis panostamaan aikaa ja energiaa treenaamiseen?
  • Onko sinulla valmentaja ja suunnitelmallinen harjoitusohjelma?
  • Onko päivittäisvalmennuksen järjestäminen ongelmallista?
  • Harjoitteletko paljon yksin ilman ryhmän tukea ja valmentajan ohjausta?

Pohjois-Savon Yleisurheilu ry on lähtenyt SUL:n uuden strategian hengen mukaisesti panostamaan voimakkaasti nuorten valmennustoiminnan kehittämiseen. Nyt olemme kartoittamassa mahdollisuutta perustaa valmennusryhmiä 12-17-vuotiaille yleisurheiluharjoittelusta innostuneille. Tarkoituksena on koota lähellä toisiaan toimivista seuroista nuoria yhteen harjoittelemaan. Valmennusryhmän vetäjäksi hankitaan ammattimaisesti toimiva koulutettu valmentaja, joka tekee yhteistyötä niin piirin kuin urheilijoiden kotiseurojenkin kanssa.

Valmennusryhmätoimita perustuu ajatukseen siitä, että menestys jatkossa edellyttää riittävän varhain aloitettua ohjelmoitua sekä määrällisesti ja laadullisesti tasokasta valmentautumista. Asiantuntevan ja työhönsä vihkiytyneen valmentajan panos tämän tavoitteen toteuttamisessa on merkittävä. Pyrkimyksenä on, että lähiseuroista kootun ryhmän valmentaja työhönsä saa ainakin osan toimeentulostaan ryhmän urheilijoilta kerättävistä valmennusmaksuista. Tämä mahdollistaa valmentajan paneutumisen työhönsä niin, että päivittäisvalmennus on laadukasta, suunniteltua ja asiantuntevaa.

Urheilijalle tämä merkitsee:

  • Laadukasta ja määrätietoista treenausta henkilökohtaisen harjoitusohjelman mukaan
  • Innostuksesta, iästä ja kehitysvaiheesta riippuen 3 – 5 ohjattua harjoitusta viikossa
  • Ryhmän tukea ja joukkuehenkeä sekä kimpassa tekemisen meininkiä
  • Tehokkuutta ja laadukkuutta keskinäisestä kilpailusta hyvässä hengessä
  • Harjoittelun tukipalveluja (lääkäri, lihashuolto, välinehankinnat)
  • Innostuneisuutta, päämäärätietoisuutta ja tekemisen meininkiä

Valmennusryhmän toiminta-ajatus

Nuorten valmennusryhmässä harjoitellaan ohjatusti 3-5 kertaa viikossa. Jokaisella urheilijalla on henkilökohtaisesti laadittu suunnitelmallinen harjoitusohjelma. Harjoittelun suunnittelussa huomioidaan urheilijan ikä ja kehitystaso sekä koulu- ja opiskeluasioiden ja urheilun yhteensovittaminen. Valmennusryhmää vetää koulutettu ammattitaitoinen valmentaja, joka saa toiminnasta ainakin osan toimeentulostaan. Näin valmennus on ammattimaista jo urheilijan uran kannalta ratkaisevina nuoruusvuosina. Valmennuksen kustannuksista vastaavat yhteisvoimin alueen seurat sekä ryhmään kuuluvien nuorten vanhemmat. Tämä takaa laadukkaan toiminnan sekä työn johdonmukaisen ja suunnitelmallisen jatkumisen pitkällä tähtäimellä.

MIKÄLI OLET KIINNOSTUNUT EDELLÄ KUVATUN KALTAISESTA HARJOITTELUSTA VALMENNUSRYHMÄSSÄ, OTA ROHKEASTI YHTEYTTÄ PUHELIMITSE TAI SÄHKÖPOSTILLA

ILPO KOPONEN, Valmennuspäällikkö, P-S Yleisurheilu, 050-4145085, ilpo.koponen@luukku.com

Kuopio-hallin vuorot talvikaudella 2007-2008

Piirin kustantamat harjoituskäynnit Kuopio-halliin jatkuvat keskiviikko- ja perjantai-iltaisin 17-21.00. Vuoroille ovat oikeutettuja kaikki yleisurheilupassin halltijat, jotka kuuluvat piirimme alueen seuroihin. Huomioi käyntejä suunnitellessasi, että hallissa saattaa olla varauksia myös noina päivinä, joten seuraa hallin tiedotteita ja urheilumuistiota tilapäisjärjestelyjen vuoksi.

Palaute
Tiedotteet
Seurakirjeet
Materiaalisalkku
Piiriennätykset
Juoksutalli
Kunniakierros 2008
Team4Runners
Varpikkaat
Pohjois-Savon Liikunta
Suomen Urheiluliitto
 
 © 2008 Pohjois-Savon Yleisurheilu Ry SLU  |  Sporttisaitti  |  tulosta sivu